Urapolku Groweossa

Mielenkiintoisia tehtäviä modernissa teknologiayhtiössä.

Keskiössä tiimihenki

Kaikki lähtee tiimistä. Paraskaan teknologia ei lopulta ole paras, jos tiimi on keskinkertainen. Siksi satsaamme aina ensin tiimiin.

Hyvä tiimi syntyy avoimuudesta, rehellisyydestä ja tasapuolisuudesta. Me lähdemme siitä, että Groweossa jokainen on tasa-arvoinen osa avointa työyhteisöämme.

Hyvän tiimihengen lisäksi olemme panostaneet poikkeuksellisiin henkilöstöetuihin, kuten nelipäiväiseen työviikkoon. Eduistamme voit lukea lisää täältä.


Paremmalla asenteella

Hyvä asenne näkyy inspiroivassa arjessa ja osaamisen hyödyntämisessä. Uskomme innovointiin ja vapauteen. Emme niinkään määräyksiin ja rajoitteisiin.

Työyhteisössämme tuo asenne näkyy helpoiten siinä, että hyödytöntä hommaa ei tehdä, ja se mihin ryhdytään, tehdään hymy huulilla ja hyvällä asenteella.


Me ollaan kuin kotona

Lähdemme siitä, että töissä viihdytään. Kasvun luominen onnistuu nimittäin heikosti hampaat irvessä.

Tavoitteet ovat Groweossa selkeät. Tapa, miten ne saavutetaan, on pitkälti jokaisen itse päätettävissä. Emme usko, että työnteon ajan tai tavan turhan tarkka määrääminen hyödyttäisi työntekijöitämme. Saati asiakkaitamme.


Aidosti vastuullinen

we:* vastuullisuusohjelmamme perustana on läpinäkyvä ja systemaattinen CO2-päästöjen minimoiminen.

Pyrimme kehittämään ja ylläpitämään Groweo® OS -teknologiaamme mahdollisimman hiilineutraalisti ja työskentelemme paperittomissa toimistoissa.

PS: Geareillamme on maailman tunnetuin vastuullisen tekstiiliteollisuuden GOTS-sertifikaatti, joka takaa, että tuotantoketjussa ei ole käytetty haitallisia kemikaaleja, ja että vaatteiden alkuperä on jäljitettävissä. OCS-sertifikaatti varmistaa, että 95-100 % materiaalista on luonnonmukaista. PETA-sertifikaatti taas takaa vaatteet 100 % vegaanisiksi. Voit siis huoletta pitää päälläsi firman kuteita – jos haluat.

Avoimet työpaikkamme

Löytyisikö täältä rooli, jossa yhdistyy osaamisesi sekä mielenkiintosi?

  • Customer Success

    Executive Assistant

    Etsimme henkilöä rooliin, joka yhdistää markkinoinnin tukitehtäviä ja johdon assistentin vastuita. Sinun tulisi olla kiinnostunut markkinoinnista, digitalisaatiosta ja teknologiasta sekä omata erinomaiset organisointitaidot.

    Tutustu – Executive Assistant
  • Digital Creative

    UI / UX Designer

    Etsimme tiimityöhön erinomaisesti sopivaa, innovatiivista ja kokenutta UI/UX suunnittelijaa, joka nauttii vaativien ongelmien ratkaisusta. Työpöydällesi saat monipuolisen, kansainvälisille markkinoille suunnatun Groweo 4.0 AI -alustamme UI/UX-suunnittelun.

    Tutustu – UI / UX Designer
  • Groweo content specialist

    Content Specialist

    Haemme lahjakkaita sisällöntuottajia vahvistamaan Onboarding-yksikköämme. Sisällöntuotannon asiantuntijana suunnittelet ja toteutat vuorovaikutteisia sovelluksia, joiden avulla asiakkaidemme kasvutavoitteet toteutuvat.

    Tutustu – Content Specialist
  • Senior content specialist

    Senior Content Specialist

    Haemme kokeneita sisällöntuotannon ammattilaisia vahvistamaan Onboarding-yksikköämme. Sisällöntuotannon asiantuntijana suunnittelet ja toteutat vuorovaikutteisia sovelluksia, joiden avulla asiakkaidemme kasvutavoitteet toteutuvat.

    Tutustu – Senior Content Specialist
  • Customer Success

    Customer Success Strategist

    Etsimme joukkoomme lahjakkaita Customer Success Strategisteja. Tehtäväsi on kehittää pitkäkestoisia asiakassuhteita, joissa asiakkaamme hyödyntävät Groweon teknologiaa ja palveluita parhaalla mahdollisella tavalla digitaalisessa ympäristössään.

    Tutustu – Customer Success Strategist
  • Digital Creative

    Digital Creative

    Tarvitsemme luovaa osaamistasi asiakkaidemme verkkosivustoilla käytettävien Groweon no-code-sovelluksien visuaalisen ilmeen toteuttamiseen sekä oman markkinointimme ja palvelukehityksemme tarpeisiin.

    Tutustu – Digital Creative